Healing Cosmos Energy

Hei,


Sinä,  juuri sinä! 

Haluan toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi sivulleni, jonka toivon herättävän sinussa oivalluksia ja johtavan sinut askeleen kohti suurempaa tietoisuutta, uutta sinua ja parempaa mielen hyvinvointia.Olen aina (!) halunnut auttaa muita, se on osa omaa tehtävääni täällä.Minun täytyi ensin parantaa itseni, jotta voisin auttaa muita.Olen käynyt pitkän matkan löytääkseni itseni ja oman mieleni harmonian ja  tasapainon. Edelleen olen omalla oppimatkalla mutta kamppailtuani pitkän taistelun oman hyvinvointini kanssa olen kiitollinen mieleni lujuudesta ja kiitollinen Universumille ohjauksesta ja enkeleiden opastuksesta.

Astrologia on auttanut minua matkallani löytämään oikealle tielle ja tekemään asioita, jotka on sielulleni hyväksi ja ohjannut minua tekemään asioita, jotka ruokkii omaa sieluni tehtävää.Meidän kaikkien tulisi muistaa vaalia omaa tehtävää täällä, mikä meille on annettu. Puhutaan hieman suoraan asioista, jotka vaikuttavat meihin jokaiseen tällä hetkellä. Toisiin enemmän kuin toisiin mutta kumminkin!

Ihmiset voivat huonosti !

Henkinen hyvinvointi on tällä hetkellä avainsana, 

näinä haastavina aikoina kun ihmisiä on koeteltu vastoinkäymisestä toiseen.En lähde asiaa puimaan sen enempää koska blogini koskee enemmän sitä 

kuinka selviytyä näinä aikoina.Varsinkin, jos elämässä om ollut jo ennestään vaikeaa, niin tilanne on voinut viedä monelta elämänilon ja monelta jopa pohjan elämästä.

Ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa, elantonsa, perheensä, kotinsa, terveytensä hyvinvoinnin. 

Tämän vuoksi on mielestäni tärkeää keskittyä henkiseen hyvinvointiin! 

Ihmiset, elämäntavat, asenteet ja kaikki ns.Vanhanajan elämänarvoihin liittyvä arvostus ym. 

On muuttunut täysin ajan myötä ja moni asia on ollut jo pitkään hukassa, eikä ainakaan sillä tavallla, kuinka on ollut tarkoitus… 

Kaunis, pyhä, Harmonia, Sinfonia, Filosofia, nämä asiat ovat aika kaukaisia käsitteitä tämän hetken maailmassa! 

Vaikka sinä et olisi kamppaillut hyvinvointisi kanssa tai kärsinyt yhtä suuresti, kuin monet ihmiset ovat,

niin sinäkin olet ohjautunut sivulleni ja siihen on syy, 

miksi olet täällä ja luet blogiani, juuri nyt! 

Meillä kaikilla on oma tärkeä tehtävä ja etsiessä vastauksia olet tullut juuri oikeaan osoitteeseen. 

Haluan auttaa sinua parantamaan mielesi hyvinvointia ja kuulemaan sydämesi halua, sekä johdattaa sinua kohti asioita, sellaisia, jotka auttoivat minuakin löytämään ja saavuttamaan,

jotain mitä en olisi uskonut olevan mahdollista, jokin aikaa sitten! Sisälläni on kutkuttanut suuri tarve ja 

halu päästä jakamaan kokemuksiani ja oppimiani asioita muille. Olen odottanut sopivaa hetkeä, jolloin pääsen välittämään sanomaa, jonka toivon tavoittavan ja 

auttavan mahdollisimman monta ja 

yhtäkin kaunista sielua, joka on eksyksissä ja 

kaivannut enemmän tietoa, vastauksia, lohtua,

joita kohti haluan opastaa sinua sanomani ja 

ohjaukseni avulla, mikäli olet valmis ottamaan vastaan avoimin mielin, asiat joista kerron.

Mikäli annat minun auttaa sinua, jakamalla tietoa ja havaintoja, jotka ovat auttaneet ja kuljettanut minua eteenpäin matkallani kohti parempaa hyvinvointia, sisäistä harmoniaa, mielenrauhaa ja elämän merkitystä. 

Aiheet, joita aion tuoda esille blogissani yksi vaihe kerrallaan on mielestäni asia, josta on aivan liian vähän tietoutta ja 

on mielestäni aivan liian väärin ymmärretty aihe,

lähinnä vähäisen tiedon vuoksi.Kyseinen aihe on kaltaiselleni "Cosmos lapselle" vaikeaa ymmärtää, miksi omasta mielestä, niin selkeä asia voi olla väärin ja vähän puhuttu aihe, 

ihmisten tietoisuudessa. Me kaikki ollaan erilaisia ja uniikkeja sieluja, joilla on oma tapamme nähdä ja kokea ympärillämme tapahtuvat asiat!Mitä jos sanoisin sinulle,

että on mahdollista ennakoida tulevat tapahtumat, Astrologian avulla? Tiedätkö kuinka suuri merkitys ja vaikutus tähtien sijainnilla on ollut syntymäsi hetkellä, siihen millainen olet ihmisenä? Kaikki jotka osaavat tulkita tähtikarttaa voivat kertoa sinusta uskomattoman paljon, jopa enemmän kuin tiedät itsestäsi!Kerron sinulle miksi ja miten.. Mutta... 

Sitä ennen kerron hieman itsestäni ja omasta matkastani, joka johdatti minut kohti omaa parempaa hyvinvointia. 

Lähemmäs tarkoitustani. 

Toivon, että ymmärrät tarinani kautta paremmin kuinka universumi toimii, myös sinun kohdalla!

Oikeastaan kaikki asiat ja aiheet, joista avaan näkemyksiäni ja kokemuksiani liittyvät toisiinsa, vaikka sitä voi alkuun olla hankala ymmärtää. Mielen hyvinvointiin auttaa jo se,

että ihminen ymmärtää itseään miksi on sellainen,

kuin on ja miksi käyttäytyy, kuten käyttäytyy! 

Koska se mitä sinulle on saattanut tapahtua historiassa toistuvasti, tai on tapana tapahtua jatkuvasti voi taustalla

olla traumaattinen kokemus.Olet saattanut kadottaa itsesi,

tai osan itsestäsi myrkyllisissä ihmissuhteissa, tai kuluttanut energiss työssä tai jonkin sellaisen asian parissa,joka ei ole sinua varten ja kuluttaa sinun energiaa negatiivisesti.Voit elää sellaisessa elämäntilanteessa, joka on ajanut sinut  pois siltä tieltä, mikä on sinulle tarkoitettu. 

Aloitan Astrologia aiheella mutta, 

jotta et luulisi minun puhuvan jatkossa, vain 

”Astrologiasta”, niin  alla näkyvästä listasta voit katsoa aiheet, joita on luvassa seuraavissa blogikirjoituksissani:

Mielen voima

Traumat

Energiat

Chakrat

Meditatio

Mielen parantaminen & Henkisyys

Planeetta vaikutukset

Astraaliset energiat

Numerologia

Enkelinumerot & Enkeliviestit

Universumin johdatus

Tarot & Tarina taustalla

Kivet & Kristallit 

Tarina, Tarot hahmoja käyttäen ;)

Kaikista näistä aiheista  ja omista kokemuksistani, Universumista ja opastuksesta tulen kertomaan jatkossa.

Haluan auttaa sinua, jotta sinäkin voit oppia vastaanottamaan ja ymmärtämään johdatusta ja viestejä, joita meidän uskomattoman kaunis ja mystinen Universumi antaa,

omalla tavallaan! Se millä tavoin ja milloin sinäkin voit kokea ja nähdä elämän "uusin silmin" riippuu siitä, missä vaiheessa olet omalla polullasi ja 

kuinka valmis olet vastaanottamaan tietoa, joka on aina ollut läsnä. Oletko valmis pyyhkimään olettamuksen harson silmiesi edestä, joka estää sinua vastaanottamasta tietoa? 

Tietoisuutta elämää suuremmasta ja muuttavasta historian vanhimmasta Tieteestä. Tuntematon asia voi tuntua monesta pelottavalta ja se usein luokitellaan hölynpölyksi 

koska kaikki eivät ole avannut mieltänsä henkisellä tasolla vastaanottaakseen asioita,joita ihmisen mielen on vaikea ymmärtää. Pelot, ennakkoluulot, olettamukset ovat kaikki lähtöisin jostain tekijästä, tai vaikutuksesta. 

Tämän vuoksi on tärkeää, että etsit paikan jossa voit pysähtyä ja sulkea silmäsi hetkeksi... 

"Vedä syvään henkeä & puhaltaessasi hiljaa ilmaa ulos,

laske mielessäsi hitaasti neljään"! Noin...

Toivottavasti olet hiljaisessa paikassa, jossa saat rauhassa pysähtyä. Voit keskittyä tähän hetkeen ja 

poistaa arjen kiireet ja stressitekijät pois!

Tämä on sinun hetki, sinua varten, jotta voit saada maailmankatsomukseesi lisätietoa  ja oppia uusia tapoja nähdä ja käsitellä asioita. Tämä on sinun matkasi, jota 

kuljet omalla tavallasi, omalla rytmillä, tuntemallasi tavalla. 

Jokainen meistä kulkee omaa matkaansa ja tekee omat valintansa omalla uniikilla tavallaan. 

Sinä olet uskomattomampi kuin ymmärrätkään!

Sinussa ja sinulla on taitoja, voimia ja  asioita, joita et välttämättä tule löytämään koko elämäsi aikana.

Tietoisuus asioista on  jo " askel kohti uutta ja yltäkylläisempää elämää"!

Minusta..

Tunsin jo lapsena erityistä mielenkiintoa maailmankaikkeutta kohtaan.. Tapani katsoa maailmaa oli hyvin erilainen, 

kuin useammalla muulla tuntemallani ihmisellä. 

Muistan kun olin lapsena automatkalla ja 

katselin auton ikkunasta näkyvää suurta ja loistavaa kuuta. Ihmettelin ja pohdiskelin, kuinka kuu näyttää liikkuvan ja vaihtavan kokoaan.

Ensimmäisellä luokalla puhuttiin avaruudesta ja planeetoista josta olin, niin innoissani, että kotiin tultuani luettelin äidilleni kaikki Planeetat ja muistan hänen ihmetelleen kuinka voin muistaa, niin paljon lyhyessä ajassa! Tietysti ihminen muistaa asioita, jotka on mielenkiintoisia ja 

joista haluaa tietää, eikö? Meitä on erilaisia "ihmistyyppejä", joilla  kaikilla meistä on ominaisuus, joka on kyseiselle "ihmistyypille " tyypillistä. Minun "tyyppini" on 

Totuuden etsijä. 

Olen tutkija, pohdiskelija, jota on aina kiehtonut Avaruus, Universumi, Tähtitiede, Astrologia, Energiat, henkisyys, Filosofia…

Hyvinvointi on asia, joka on tänä päivänä paljon esillä ja 

sitä haluan tuoda enemmän esille ja ihmistenn tietoisuuteen henkisen hyvinvoinnin tärkeydestä. 

Meitä kehoitetaan mm. syömään terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti. Opastetaan menemään ulos 

koska se tekee mielelle ja keholle hyvää ja 

se on terapeuttista.Kehoitetaan harrastamaan monipuolista liikuntaa jne.. Kaikki on toden totta hyvinvointia auttavia asioita, MUTTA !

Miten se henkinen puoli ? Miten sitä hoidetaan, jos tilanne on siinä pisteessä, että ihminen on menettänyt jo KAIKEN energian, eikä yksinkertaisesti kykene lähtemään ulos,

tai aloittamaan mitään? Tai on henkisesti, niin väsynyt,

että on jo sairastunut ja henkinen jaksaminen on vaikuttanut jo fyysiseen jaksamiseen? 

Tiesithän, että sinun energialukot vaikuttavat terveyteen ja fyysiseen olemukseen.

Energialukot voivat olla taustatekijöinä terveydentilaasi. Henkinen hyvinvointi on avainsana kokonaisvaltaiseen paranemiseen ja hyvinvointiin.

Vaikka, tässä blogissa lähdenkin liikkeelle Astrologiasta ja Tähtikartasta, niin nämä kaikki asiat joista aion avata liittyvät toisiinsa. Kaikki vaikuttavat suuresti matkaasi kohti henkistä paranemista ja sinun MIELEN  HYVINVOINTIA.


"Hyvinvointi lähtee sisältäpäin"!

On helpompi parantua, kun ymmärtää itseään ja itsestään asioita. Syiden löytyessä voi alkaa parantamaan asioita ja löytämään tekijöitä, jotka eivät ruoki sielusi tehtävää ja tarkoitusta. 

Astrologian pariin eksyin etsiessäni tietoa lukemalla, lukemalla ja lukemalla aiheista, jotka ruokki tiedonjanoani ja monen tekijän kautta päädyin Astrologian pariin,

josta olen siitä asti imenyt tietoa koska aihe on,

niin mielenkiintoinen ja kiehtova. 

Sain Astrologian kautta vastauksia ja AHAA- herätyksiä, jotka olin aina tuntenut, mutta vihdoin tuntemukseni sai, ikäänkuin siunauksen ja varmistuksen. 

Astrologian avulla olen alkanut oppinut seilamaan "negatiivisien energioiden" vaikutuksien aikana jouhevammin kun olen tiennyt haittavaikutuksista etukäteen ja osannut valmistautua tuleviin koitoksiin. 

Energia Vaikutuksia (Planeetta vaikutukia) ei voi taikoa pois, mutta se helpottaa huomattavasti, kun niistä on tietoinen etukäteen! 

Astrologia perustuu Maailman vanhimpaan Tieteeseen. 

Uskontoon ,Uskomuksiin ja Historiaan.

Tietämys Astrologiasta kehittyy jatkuvasti.

Astrologia pitää sisällään paljon ja on ikuinen oppimisen matka sille, joka asiasta haluaa oppia ja opiskella.

Tämän vuoksi toiset perehtyy yhteen aihealueeseen perusteellisemmin, kuin kokonaisvaltaisempaan tiedon hakuun. Itse olen sen verran tiedonnälkäinen aiheesta,

että haluan tietää kaikesta enemmän.

Mutta ajatukset siitä, että  Astrologia on vain 

”perus sanomalehti horoskooppeja”, niin EI, 

Ei todellakaan! 

Aloitan blogin Syntymäkartasta ja 

kerron mitä se pitää sisällään.

En käy kerralla kaikkea läpi, vaan alkuun avaan perus asioita.

Tähtikartasta käytän esimerkkinä Marilyn Monroen, syntymäkarttaa. Tähtikarttaa kutsutaan, myös nimillä Natalchart, Birthchart, eli Syntymäkartta.

Syntymäkartta on kuin ”Jumalallinen sormenjälki”

siltä hetkeltä kun synnyit tähän maailmaan.

Se on kuin pysäytetty "screenshot" josta nähdään missä asennossa Planeetat, Kuu ja Aurinko oli, 

sillä hetkellä kun sinä synnyit tähän Maailmaan. 

Ensimmäistä kertaa katsoessasisyntymäkarttaa

voi olla hyvin vaikeaa ymmärtää siitä mitään,

Astrologiaa tulkitaan monin eri tavoin.

Tähtikarttaa luetaan ja tulkitaan Auringon, Kuun ja Planeettojen sijainnin mukaan sillä hetkellä, kun synnyit. 

Missä asennossa taivaankappaleet olivat ja millainen sijainti on suhteessa Eläinradan merkkiin, mukaan lukien sijainti, paikkakunnan horisonttiin. Kaikilla taivaankappaleiden asennoilla, sijainnilla ja ajankohdalla on suuri merkitys, Astraalisessa tulkinnassa.

Horoskooppi on peräisin Kreikan kielestä, 
joka on lähtöisin sanoista Hora
eli Hetki/ Tunti ja Skope tarkoittaa Katsoa/ Seurata.
Tunnin tarkkailu viittaa horoskoopin tulkintaan, johon vaikuttaa syntymän hetki ja Ascendant, eli nousuaste.
Syntymäkartassa on niin monta eri aihetta, jota voi olla hankala yrittää kerralla ymmärtää. Sen vuoksi on hyvä keskittyä alkuun perustietoihin ja aihe kerrallaan perehtyä yksityiskohtiin tarkemmin.Kun sinulle tulkitaan syntymäkarttaa, sinun tuntemasi Aurinkomerkki on 
vain yksi aihe, jota kartalla selviää. Sitten, kun lähdetään kaivamaan pintaa syvemmälle,voit yllättyä, kuinka paljon tietoa pelkästään Aurinkomerkkiin sisältyy.     

                  
Aurinkomerkkejä on 12.
Tähtikartassa ensimmäinen talo, 1 Talo sijaitsee kartalla klo.9.00 joka sijaitsee Tähtimerkin kohdalla Oinas, siitä eteenpäin lähtee järjestys kellon mukaisesti eteenpäin,
eli Oinas, Härkä, Kaksonen, Rapu, Leijona, Neitsyt, Vaaka, Scorpio, Jousimies, Kauris, Vesimies, Kalat 
Jokainen Aurinkomerkki edustaa tiettyä elementtiä, joka kuvaa ihmisen persoonaa ja luonteenpiirteitä.
Kuten Ying & Yang kuvastaa yötä ja päivää, 
eli vastakohtia, toista puolta, peilikuvaa... 
Astrologiassa peilataan vastaavanlaisesti ihmisen positiivisia ja "negatiivisia"  puolia ja/ tai 
vaikutuksia. Aurinkomerkin, lisäksi 
kartalta nähdään sinun Nouseva merkkisi ja Kuu merkkisi.
Jotkut Astrologit käyttävät karttatulkintaan KAIKKIA Planeettoja, kuten löydettyjen uusien planeettojen vaikutuksia, sekä muiden kiertolaiskappaleiden vaikutuksia, joita on alettu tutkimaan jatkuvasti enemmän. 
Asteroiditkin kuuluvat ja huomioidaan Kartalla.
Huom! Harva Astrologi kumminkaan käyttää kaikkia taivaankappaleita kartan tulkinnassa. 
Suurin osa tulkinnoista tehdään nykyään koneella automaattisen laskuriohjelman avulla, joka pystyy laskemaan nopeasti tulokset henkilötietojen ja 
syntymäajan perusteella. 

Minkä takia kellonaika on, niin tärkeä syntymäkartassa? 
Mitä tarkemmat tiedot ovat, sitä enemmän sinuun vaikuttavista tekijöistä voidaan etsiä ja paljastaa tietojen avulla. Onko ollut yö vai päivä?  Onko Aurinko ollut nousemassa vai laskemassa?  Missä Kuu on ollut silloin?  Kuu on kiertoradan nopein taivaankappale, joka vaihtaa paikkaa kartalla, tietyn ajan välein. 
Kellonajan perusteella voidaan antaa tarkempaa tietoa sinusta, kun voidaan tarkistaa muuttuvat tekijät.  
Paljon voidaan sanoa, myös ilman kellonaikaa 
mutta kartan tulkinta ei ole silloin, niin kokonaisvaltainen. 
Vanhanajan Atrologinen tulkinta, Syntymäkartasta on pitkäkestoisempi prosessi joka piirretään käsin ja 
jossa käytetään apuvälineitä, kuten viivotinta 
apuna suhteiden mittauksessa, joten helpointa on käyttää laskureita apuna! Astrologia on kiehtovaa tiedonhakua ja tutkimista rakastaville täydellinen harrastus.

Tämä tutkimusmatka" ei lopu koskaan.
Uutta tietoa, erilaisia tapoja tukita eri uskontoja ja uskomuksia, uutta ja vanhaa.. Opeteltavaa ja 
tutkittavaa riittää loputtomiin tutkijoille ja 
tiedonnälkäisille! 
Tämän vuoksi olen itse, niin omistautunut Astrologian saloista ja tutkijasieluna rakastan oppia jatkuvasti, lisää ja kaikesta mikä liittyy maailmankaikkeuden ihmeellisyyteen! 

Tähtikartasta selviää mm.nämä asiat:

Aurinkomerkki
Astrologiset Talot
Merkkiä hallitseva Planeetta
Nouseva merkki
Laskeva merkki
Kuumerkki
Planeettojen vaikutukset sinun merkkiisi jne.
Elementtisi: Ilma, Tuli, Vesi, Maa
Muuttuva, Johtava, Kiinteä/ Maallinen 
Retrograde/ Planeetan perääntyminen

Tähtikartan avulla voit löytää paljon vastauksia ja 
saada ymmärrystä miten erityinen ja ainutlaatuinen,  
olento olet. Kenelläkään ei ole samanlaista tähtikarttaa kuin sinulla! Jos olet miettinyt minkä takia joku saman horoskooppimerkin henkilö on, niin erilainen kuin sinä ?
Syy löytyy juuri siitä, että mikään tuolla ylhäällä 
ei pysy samassa asennossa koko aikaa. Taivaankappaleet liikkuu ja muuttaa asentojaan. 
Aurinkomerkki kertoo vain murto-osan sinusta.

Nouseva, Laskeva merkkisi, Silmukat, sinun Kuumerkki 
kertovat sinusta enemmän kuin Aurinkomerkki.Sinuun vaikuttaa monet eri tekijät.
Astraaliset energiat ja Planeetta vaikutukset on erilaiset, 
kuin muilla saman Aurinkomerkin edustajilla. 
Sinun syntymähetkesi on asia, joka tekee sinusta uniikin, 
eikä samanlaista ole toista!

On samanlaisia ja samantapaisia ominaisuuksia ja 
muita tekijöitä, piirteitä ja vaikutuksia, mutta ei samanlaista!
Aurinkomerkki kertoo sinun ulkoisesta ja fyysisestä puolesta, 
siitä kuinka muut sinut näkevät ja mitä näytät ulkopiuolella.
Kuumerkkisi kuvaa toista puoltasi, sinun piilotetumpi puoli, 
jota muut ei nää. Se on sinun tunne, sinun sisimpäsi.
Nousevamerkki taas voi antaa sinulle paljon kyseisen 
merkin vaikutuksia ja ominaisuuksia. 

Sitten on:

Kevät, Kesä, Syksy, Talvi
Tuli, Vesi, Ilma, Maa, 
Planeetat
Pohjois & Eteläsilmukat
Uloimmat Planeetat
Sisäiset Planeetat
Astrologiset Talot
Retrograde, eli Elohopean perääntyminen & 
Planeetta asentojen vaikutukset, energiat
Täysikuu, Uusikuu, Nouseva, Laskeva.. 

Nämä asiat vaikuttavat sinuun enemmän, kuin ymmmärrät! 
Ja syy minkä takia Tähtikarttaa lasketaan kellon mukaan, 
tai minkätakia eri kellonaika vaikuttaa esim. samana päivänä syntyneelle on  se, että Planeetat ja Kuu liikkuvat tietyn ajan välein ja Esim. Kuu, joka on kiertoradan nopein taivaankappale joka vaihtaa kartalla asemaansa tietyn ajan vä (4 minuutin) välein, joten nämä muuttuvat tekijät vaikuttavat Syntymäkartassasi ja tämän vuoksi kellonaika antaa tarkemmin tietoa sinusta karttasi tulkinnassa.

On myös olemassa Tähtikartta opastusta
joka ennustaa tulevat Planeetta vaikutukset ja 
tapahtumat elämässäsi… Tämä on vasta pintaraapaisu Astrologian maailmasta ja Tähtikartasta, syntymäkartasta… 

Loppuun tarina Tarot kortteja lainaten…

Koska jokaisella Tähtimerkillä on oma Arkaani, myös Tarot korteissa/ Tarinassa ja ”hahmoilla” on omat roolinsa ja vaikutuksensa, kuten Horoskooppimerkeillä,  kuten Ilma, Tuli, Vesi, Maa… 

Löysin erittäin hyvät Tarot hahmojen esittelyt 👉  sunnuntainoita.com sivustolta,
joista lainaan kahta hahmoa tulevassa tarinassa.. 
Esittelyt näistä kahdesta hahmosta alla:

Ja minun oma Arkaani on Taroteissa 👉

The Lovers


ihmissuhteet, rakkaus, vetovoima, valinnat

Tähtimerkki KAKSOSET
The Smith-Waite Centennial Tarot

The Smith-Waite Centennial Tarot

The Lovers eli Rakastavaiset on tarot-pakan kortti numero 6. Se edustaa valintoja, ihmissuhteita, rakkautta ja vetovoimaa. The Hierophantin oppien jälkeen saavumme rakastavaisten korttiin valmiina tekemään valintoja. On aika päättää mihin itse uskomme ja sisäistää ketä aidosti sisimmässämme olemme.

Perinteisessä Rider-Waite pakassa kortissa nähdään kaksi alastonta hahmoa puutarhassa. Heidän takanaan on enkeli, joka siunaa pariskuntaa. Kuvan vasemmassa reunassa on omenapuu, jonka ympärille on kietoutunut käärme. Oikeassa reunassa nähdään puolestaan intohimoa symboloiva puu, joka näyttäisi olevan tulessa. Hahmojen alastomuus kuvastaa avoimuutta ja rehellisyyttä – he voivat olla toisilleen läsnä niinkin haavoittuvaisessa tilassa.

The Loversin kuvituksessa on runsaasti viittauksia Raamattuun. On aika turvallista olettaa, että hahmot ovat Aatami ja Eeva ja he seisovat Eedenin puutarhassa. Omenapuu on tietysti hyvän ja pahan tiedon puu, joka symboloi houkutuksia. Enkeli on puolestaan arkkienkeli Rafael, joka tunnetaan parantavista voimistaan. Jos näin selkeät viittaukset Raamattuun saa olosi epämukavaksi, suosittelen hankkimaan vähän modernimman tarot-pakan, jonka kuvista on karsittu uskonnolliset elementit. Vaikka et erityisemmin fanittaisikaan kristinuskoa, alkuperäisen kortin symboliikka auttaa meitä kortin tulkinnassa.

The Lovers voi olla merkki niin romanttisesta rakkaudesta kuin tärkeästä platonisesta suhteestakin. Kaikenlaiset merkittävät kumppanuudet aina ystävyydestä työsuhteisiin lasketaan – älä sekoita tätä korttia ainoastaan seksuaalisiin suhteisiin. Oli suhde mitä laatua hyvänsä, se on mitä todennäköisemmin sinulle erityisen merkityksellinen. Voidaan puhua jopa sielunkumppanuudesta.

Kortin kantavia teemoja ovat asioiden kaksijakoisuus ja kahden vastakkaisen voiman yhdistäminen. Eipä ihme, että astrologiassa tämä kortti liitetään Kaksosiin. Rakastavaiset edustavat omina hahmoinaan asioiden eri puolia, kuten feminiinistä ja maskuliinista energiaa sekä emotionaalista ja rationaalista ajattelua. Kun yhdistämme kaksi vastakkaista voimaa, olemme vahvempia. Vastakohdat todella täydentävät toisiaan! Tähän ei kuitenkaan tarvita toista ihmistä, sillä The Lovers kuvastaa myös oman sisäisen tasapainon löytämistä.

Romanttisesta nimestään huolimatta The Lovers pitää sisällään muutakin kuin ihmissuhteita. Kortin ydin on valintojen tekemisessä. Kun nostat tämän kortin, saatat olla tilanteessa, jossa sinun tulee tehdä jokin tärkeä päätös. Todellinen valinta piilee itse päätöksenteossa: seuraatko sydäntäsi vai kuunteletko järkesi ääntä? Joudut toden teolla pohtimaan kaikkea oppimaasi ja tekemään omat moraaliset valintasi. On aika päättää millainen ihminen haluat olla.

Pagan Otherworlds Tarot

Pagan Otherworlds Tarot

Varjopuolet

Käänteinen The Lovers voi olla merkki siitä, että yrität kieltää jonkin puolen itsessäsi. Ehkä olet hiljentänyt intuitiosi äänen ja nojaat päätöksenteossa


Nyt kun The Lovers 

on esitelty… on aika liittää tarinaan  

The Devil

houkutus, pakkomielteet, riippuvuus, seksuaalisuus


TÄHTIMERKKI  KAURIS


The Smith-Waite Centennial Tarot

The Smith-Waite Centennial Tarot

The Devil eli Paholainen on tarot-pakan kortti numero 15. Se edustaa houkutuksia, riippuvuuksia, pakkomielteitä ja seksuaalisuutta. Jos tämä kortti näyttää oudon tutulta, ota uudelleen tarkasteluun The Lovers. The Devil jatkaa tässä kortissa alkanutta rakastavaisten tarinaa. Sanotaanpas myös heti alkuun, että tarot-kortit eivät ota kantaa taivaan ja helvetin olemassaoloon. Tässä kortissa emme käsittele siis kirjaimellisesti paholaista, vaan kuva edustaa meistä jokaisesta löytyviä pimeitä puolia. Tämä selvä? Siirrytään asiaan.

Kortin päähenkilö on tietysti ikoninen Baphomet, hahmo joka on puoliksi vuohi, puoliksi ihminen. Paholaisen pään yläpuolella on ylösalaisin oleva pentagrammi, joka symboloi kaaosta. Käsiään hän pitelee kuin The Magician, mutta taivasta kohden kohotetun taikasauvan sijaan The Devil osoittaa soihtua kohti maata. Paholaisen edessä seisoo tuttu pariskunta, The Lovers. Tässä kortissa heille on tosin kasvanut sarvet ja häntä, ilmeisesti seura tekee kaltaisekseen. Heidän kaulojensa ympärillä on ketjut, jotka ovat kiinni Baphometin jalkojen juuressa. Olosuhteista huolimatta pariskunta vaikuttaa kovin tyytyväiseltä. Kettingit ovat sitä paitsi sen verran löysät, että he voisivat halutessaan karata paikalta. Kortista saa pakostakin pieniä BDSM-viboja.

The Devil edustaa kaikkia niitä asioita, jotka uhmaavat vapauttasi. Kun nostat tämän kortin, kohdista huomiosi pakkomielteisiisi ja pimeään puoleesi. Mikä estää sinua elämästä unelmiesi elämää? Hyvin usein nämä estot tulevat syvältä sisimmästäsi. Esimerkiksi häpeä, syyllisyyden tunteet ja itseinho voivat rajoittaa sinua. Myös erilaiset riippuvuudet ja pakkomielteet voivat olla suuressa roolissa. The Devil voi saada sinut tuntemaan, ettet voi näille asioille mitään. Todellisuudessa valta on sinulla.

Jos sinulla on paheita joista haluaisit päästä eroon, tässä sinulle ajatusleikki. Entä jos se onkin The Devil, joka kuiskuttelee korvaasi ja käskee sinun tehdä näitä asioita? Kyllä, olen järjissäni ja mitään paholaista ei ole oikeasti olemassa. Mutta entäpä jos jatkossa kuvittelisit asian olevan niin? Jos kyseessä ei ole enää oma mielihalusi vaan oudon vuohi-ihmisen yritys saada sinut voimaan pahoin, niin eikö olisi helpompi pistää vastaan ja kieltäytyä? Tämä voi kuulostaa todella koomiselta, mutta minua tämä ajatusleikki on auttanut! Aina kun päähäni pulpahtaa jokin ajatus joka ei ole minulle hyväksi, totean vain tyynesti, että fuck off Baphomet.

Toisinaan rajoitteet ovat ulkoisia tekijöitä. Voit tuntea olevasi loukussa jossain tilanteessa tai ihmissuhteessa, tai menneisyyden haamut vaivaavat sinua edelleen. Jos sinulla on jotain selvittämättömiä ihmissuhdesotkuja tai mitä tahansa vaikeita asioita, nyt olisi hyvä hetki selvittää ne. The Devil on viimeinen haasteesi ennen valaistumista – kun käsittelet asiat jotka tämä kortti nostaa pintaan, voit viimein siirtyä elämässäsi seuraavalle tasolle. Muutos ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, mutta jostain täytyy aloittaa.

Tämä kortti näyttää melko uhkaavalta ja voi saada sinut ajattelemaan ties kuinka pelottavia skenaarioita. Ei kuitenkaan ole syytä panikoida, sillä The Devil voi viitata myös melko harmittomiin houkutuksiin. Joskus voi myös olla ihan okei juoda pari liikaa, valvoa pitkälle aamuun ja päätyä tekemään syntiä vieraan ihmisen kanssa. Satunnaisesta darrasta ja morkkiksesta selviää kyllä. The Devil edustaa myös huumoria ja kykyä nauraa itselleen, joten pidä hauskaa!

The Moonchild Tarot

The Moonchild Tarot

Varjopuolet

Käänteinen The Devil on parhaimmillaan todella positiivinen kortti. Se voi olla kuin valoa tunnelin päässä pitkän vaikean ajanjakson jälkeen. Olipa kyseessä sitten somettamisen vähentäminen tai vaikean fyysisen riippuvuuden selättäminen, elämästäsi tulee viimein paljon parempaa. Paheesi ei enää ole suuri mörkö mielesi perukoilla, vaan osaat suhtautua siihen kevyemmin ja jopa huumorin kautta.

Toisinaan käänteinen The Devil viittaa tilanteeseen, jossa joudut tekemään syvempää tuttavuutta oman pimeän puolesi kanssa. Sinussa on salaisia piirteitä, joita häpeät ja joista et haluaisi kertoa kenellekään. Asia voi tuntua pääsi sisällä suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Voisitko kokeilla kertoa tilanteestasi jollekin luotettavalle ystävällesi? Jos se ei ole vaihtoehto, onneksi on internet! Nimimerkin takaa voi olla helpompaa jakaa omia kokemuksia samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Kun pääset purkamaan tuntojasi, olosi alkaa helpottaa.

Rakkaus

Syntistä menoa luvassa! The Devil on tarot-pakan seksuaalisin kortti, eikä tällä ole mitään tekemistä romantiikan kanssa. Nyt on aika nauttia elämän fyysisistä iloista ja kokeilla uusia asioita makuuhuoneen puolella. Kaikenlaisten fantasioiden ja fetissien toteuttaminen on suotavaa, kunhan asianomaisilta on kysytty lupa ja ehkäisy on kunnossa.

Jos olet juuri tutustunut uuteen tyyppiin ja teillä synkkaa makuuhuoneessa, ei kuitenkaan kannata alkaa suunnittelemaan yhteisiä häitä. Saatat nimittäin olla tilanteessa, jossa suhteen toinen osapuoli ei halua mitään vakavaa. Jos sinulla on tunteet pelissä, etene varoen.

Parisuhteessa oleville The Devil voi tarkoittaa, että olette kumppanisi kanssa turhan riippuvaisia toisistanne. Aivan kuin teidät olisi sidottu käsiraudoilla toisiinne kiinni. Ottakaa hiukan etäisyyttä toisiinne ja muistakaa, että teillä tulee olla elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Joissain harvoissa tapauksissa The Devil voi kertoa myös mustasukkaisuudesta, väkivallasta tai kontrolloivasta käyttäytymisestä parisuhteessa.

Raha

Saatat olla altis tuhlaamaan rahojasi holtittomasti. Välttele shoppailua sekä kaikenlaista uhkapelaamista. Ei myöskään ole viisasta luottaa muihin ihmisiin raha-asioissa juuri nyt. Mikäli päädyt lainaamaan tai sijoittamaan rahojasi, voi olla ettet saa niitä koskaan takaisin.

The Devilin keskeisiin teemoihin kuuluu myös materialismi. Pohdi siis, yritätkö ostaa itsesi onnelliseksi tai koetko olevasi jollain tavalla parempi, kun omistat paljon tietynlaisia tavaroita. Esimerkiksi minä joudun muistuttamaan itseäni jatkuvasti, etten tarvitse kymmeniä tarot-pakkoja ollakseni pätevä tulkitsemaan niitä. Vaikka kuinka rakastaisin korttipakkojen keräilyä, todellisuudessa tarvitsen vain yhden.


Kerron teille oman tarinan seuraavissa kirjoituksissa.. Ja Kyllä.. 

Nämä ”hahmot” liittyvät ja seikkailevat tässä tosielämän tarinassa, josta kerron seuraavan blogiaiheen lopussa & tätä tarinaa kutsun nimellä   

Star of AnTan


"Hyvinvointia sisältäpäin"


Sinua varten,


Cosmosenergy/ Tanja








Kommentit